Suunnistuksen 21-kertainen arvokisamitalisti lopettaa kansainvälisen uransa – perhe menee edelle, fokus jatkossa polku- ja vuorijuoksuissa

Kuva: Phil Gale/Red Bull Content Pool

Kuva: Phil Gale/Red Bull Content Pool

Sveitsiläissuunnistaja Judith Wyder lopettaa kansainvälisen suunnistusuransa tähän kauteen. Wyder, 30, ilmoitti asiasta sivuillaan tiistaina.

Lopettamistaan hän perustelee perhesyillä, vaikka kuluva kausi oli hänelle menestyksekkäin pitkään aikaan.

- Tänä vuonna tajusin, kuinka tärkeä perheeni minulle on. Monet harjoitus- ja kilpailuviikot (tänä vuonna yhteensä 14 viikkoa) pois perheen luota, pääosin ulkomailla, ei tee tästä helppoa, Wyder kirjoittaa sivuillaan.

Wyder jätti viime kauden väliin äitiysloman takia, mutta teki komean paluun suunnistusnäyttämöille vain muutama kuukausi Linn-tyttären syntymän jälkeen. Sveitsin EM-kisoissa hän voitti kaksi kultaa ja yhden hopean Latvian MM-kisoista kolme mitalia.

Kansainvälisen läpimurtonsa sveitsiläinen teki vuonna 2011, kun hän otti pronssia Ranskan huippuvaikealla MM-keskimatkalla. Kun kaikkien aikojen naissuunnistaja Simone Niggli lopetti uransa vuonna 2013, tuli Wyderistä maansa ykkössuunnistaja naisten puolella.

WyderJudith3PhilGaleRedBullContentPoolKuva: Phil Gale/Red Bull Content Pool

Wyder saavutti urallaan viisi MM-kultaa, joista neljä tuli viesteistä. Huippuvuonnaan 2014 Wyderistä tuli Italian MM-kisoissa maailmanmestari sprintissä, sprinttiviestissä ja viestissä. Lisäksi pitkältä matkalta kaulaan pujotettiin pronssi. Kaikkiaan palkintokaapista löytyy 12 MM-mitalia ja yhdeksän EM-mitalia eli yhteensä 21 arvokisamitalia. Tsekissä maajoukkueura päättyi viikonloppuna komeasti, kun hän voitti knockout-sprintin sekä sprinttiviestin ja oli vielä päätössprintissä kolmas.

Wyder ei ole kuitenkaan kadottanut harjoittelumotivaatiotaan mihinkään. Fokus siirtyy kuitenkin suunnistuksesta muualle. Jatkossa Wyder aikoo keskittyä omaan yritystoimintaansa ja hän aikoo kilpailla myös vuori- ja polkujuoksukilpailuissa. Ensi kauden tähtäimessä on vuorijuoksun EM-kisat Zermattissa. Lisäksi menestys muun muassa kuuluisassa Jungfrau-maratonissa kiinnostaa.

-Juho-Veikko Hytönen


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama