Jussi Lotvonen seitsemäs patatriathlonin EM-kilpailussa

Kuva: Marko Törmänen

Kuva: Marko Törmänen

Triathlonin ja paratriathlonin Euroopan mestaruuksista kilpaillaan kuluvan viikon aikana Viron Tartossa.

Paratriathlonistit avasivat kilpailutapahtuman, taistelemalla EM–mitaleista heille tutulla sprinttimatkalla. Tartossa uinti tapahtui Emajokea myötävirtaan uiden noin 850 metrin matkan. Normaalistihan uintimatkana on 750 metriä, mutta myötäisen virran vaikutus oli otettu huomioon matkaa hiukan jatkamalla. Pyöräilyreitti kierteli viiden kilometrin lenkin Tarton kaupungin reuna-alueella, jota ajettiin yhteensä neljä kierrosta. Juoksureitti oli aivan Tarton kaupungin ytimessä, kolmena 1,66 kilometrin lenkkinä ja reitin varrelle olikin kertynyt mukavasta katsojia.

LotvonenJussiOtepaa3MarkoTormanen

Suomalaisista mukana oli PTS 4 luokassa kilpaileva Jussi Lotvonen, joka onnistui pyöräilyosuuden alun kaatumisesta huolimatta kilpailusuorituksessaan hyvin, sijoittuen seitsemänneksi. Maaliin Lotvonen tuli luokastaan kahdeksantena, mutta venäjän Mikhail Kolmakov hylättiin, kun hän ei ollut noudattanut pyöräilyosuudella saamaansa rangaistusta. Lotvosen kisa lähti hyvin käyntiin ja uintiosuus sujui paremmin kuin kesän aikaisemmissa kilpailuissa. Pyöräilyosuuden alussa oli ruuhkaa heti vaihtoalueen jälkeen, kun pyöräilykenkiä laitetaan ajon aikana jalkaan. Lotvonen otti pienen kontaktin kanssakilpailijan kanssa ja horjahti siitä nurin. Onneksi vauhti ei vielä siinä vaiheessa ollut kova, mutta kova tärsky sekä lonkkaan että kyynärpäähän, haittasivat jonkin verran sekä pyöräilyssä että juoksussa.

Kaiken kaikkiaan suoritus oli tasapainoinen. Lotvosen luokan, PTS 4, Euroopan taso on todella kova, ja tällä kertaa kaikki huiput olivat paikalla. Kilpailu oli Lotvosen kauden pääkisa ja antoi hyvän kuvan siitä, millä tasolla hän on tällä hetkellä. Kovan kisan ja kokemuksen lisäksi matkaan tarttui jälleen tärkeitä ranking –pisteitä. Syksyn aikana pitäisi selvitä, mitkä luokat tulevat olemaan Tokion paralympialaisissa paratriathlonin kilpailuluokkina. Mikäli Lotvosen luokka tulee olemaan yksi Tokion luokista, on hänellä kaikki mahdollisuudet lunastaa paikka tuleviin paralympialaisiin. Toki se vaatii kaksi onnistunutta harjoitus- ja kilpailukautta tämän kesän jälkeen.

LotvonenJussiOtepaa2MarkoTormanenKuva: Marko Törmänen

- Uinnissa tunne ja suoritus olivat kesän parasta. Kaatuminen ja pieni sähläys pyöräilyn alussa verotti varmasti parasta terääni pyöräilyssä, ja se ei oikein missään vaiheessa tuntunut lähtevän ns. lentoon. Kaatumisessa eturenkaan jarrukin jäi hiukan laahaamaan, mutta sain sen korjattua ajon aikana. Juoksun lähdettäessä tilanne oli jo vakiintunut sijoituksen osalta, joten ihan parasta en saanut siinäkään itsestäni irti. Päävalmentaja Marko Törmänen piti minut tilanteen tasalla koko kisan ajan, ja tietysti kanssa kilpailijan hylkäys antoi minulle yhden extra sijan. Täytyy kuitenkin muistaa, että säännöt koskevat kaikkia ja niitä pitää noudattaa ja pulinat pois. Kaikkiaan hieno kisa ja tästä kohti seuraavaa koitosta, joka tulee olemaan Sveitsin Lausannessa elokuun puolen välin maissa, kommentoi Lotvonen tiedotteessa.

Suomalaisten osalta paratriathlonkausi jatkuu maailman cupin osakilpailulla Sveitsin Lausannessa elokuun puolessa välin. Lotvosen ohella Lausannessa on mukana myös tähän asti koko kauden kilpailuista poissa ollut Liisa Lilja.

Tulokset (Lotvosen luokka Male PTS4)

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama