oakley panoraama2

Tour des Escaliers haastoi jälleen kestävyysurheilijat portaissa

Kuva: Tour des Escaliers

Kuva: Tour des Escaliers

Kaikkien aikojen viides Tour des Escaliers porrasjuoksukilpailu käytiin 5.-6.8. Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen portaikoissa.

Tämän vuoden Tourilla etappeja oli yhteensä 11, nousuja 29 ja noustavia portaita peräti 6008. Osallistujia Tour keräsi tänä vuonna 12, joka on kilpailun uusi ennätys.

Miesten sarjassa tiukimman taiston voitosta kävivät Aku Joentausta, Juha-Matti Mikkolainen ja Timo Silander. Heistä Joentausta johti kilpailua ensimmäisen päivän jälkeen 30 sekunnin erolla Mikkolaiseen ja 35 sekunnin erolla Silanderiin. Ensimmäinen kilpailupäivä huipentui tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana olleeseen Tampereen Torni-hotelliin, jonka pitkät paloportaat toivat juoksijoille aivan uudenlaisen haasteen.

JoentaustaAkuTourdesEscaliersAku Joentausta. Kuva: Tour des Escalier

Toinen päivä sisälsi useita nousuja muun muassa Valkeakoskella Eerolan hyppyrimäessä, Kangasalla Vehoniemessä ja Hämeenlinnassa Aulangolla. Aku Joentausta onnistui säilyttämään johtonsa myös toisena kilpailupäivänä ja voitti kilpailun lopulta 23 sekunnin erolla Juha-Matti Mikkolaiseen. Timo Silander sijoittui kolmanneksi 43 sekuntia voittajalle hävinneenä.

Naisten sarjassa valtikkaa piti hallussaan jälleen Emilia Pulkkinen, jolle ei tänäkään vuonna löytynyt haastajia yrityksestä huolimatta. Pulkkinen kilpailikin tasapäisesti miesten kanssa ja olisi sijoittunut yleisessä sarjassa seitsemänneksi.

PulkkinenEmiliaTourdesEscaliersEmilia Pulkkinen. Kuva: Tour des Escaliers

Ensimmäistä kertaa Tourilla oli mukana myös kuntosarja, jonka osallistujat juoksivat vain yhden nousun jokaisella etapilla. Tänä vuonna kuntosarjassa olivat mukana Susanna Parkkinen ja Karoliina Arvonen, mutta järjestäjät odottavat kuntosarjan kasvavan tulevina vuosina.

Kaikki kilpailijat selvittivät kaksipäiväisen haastavan kiertueen tänä vuonna kunnialla maaliin saakka ja huokuivat intoa lähteä mukaan taas ensi vuonna. Tour des Escaliers palaakin jälleen ensi vuonna myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Tulokset

Premiumsport.fi

JÄMI147

Ad16605771St1Sz3466Sq110867070V0Id1