Triac Carbon Skate 550x90

Matias Strandvall jakaa osaamistaan ja kokemustaan eteenpäin nuorten valmentajana

Kuva: Touho Häkkinen

Kuva: Touho Häkkinen

Viime kauteen sprinttihiihtäjänä uransa päättäneen Matias Strandvallin kokemus ja osaaminen ilahduttaa jo nuoria hiihtäjiä, sillä vaasalainen on aloittanut oppisopimuksella valmentajana. Strandvall toimii ennen kaikkea Vöyrin urheilulukion hiihtäjien apuna.

Suomessa harmitellaan usein sitä, etteivät uransa lopettaneet huippuhiihtäjät jää valmennuksen pariin jakamaan uransa aikana kertynyttä valtavaa osaamistaan ja kokemustaan nuoremmilleen. Näin olisi voinut käydä Strandvallillekin, ellei hänen valmentajansa Roland Villför olisi tarttunut toimeen.

– Kun kerroin lopettamisestani Rollelle, hänellä rupesi raksuttamaan. Hän on suuriin aivot ja sydän tämän projektin takana. Hän näki, kuinka paljon huippu-urheilijasta on hyötyä seuraavalle sukupolvelle. Hän oli minun opinto-ohjaajani lukioaikana, joten kysyin häneltäkin vaihtoehtoja, mitä voisin tehdä uran jälkeen. Rolle keksi tällaisen ja sen, että aloitin tämän valmentajan ammattitutkinnon lisäksi managerikurssin Vierumäellä, Strandvall kertoo.

Vöyrin urheilulukio ja Vöyrin kunta ovat satsanneet viime vuosina vahvasti hiihtoon ja haluavat jatkuvasti kehittyä, mistä yksi esimerkki on viime syksynä valmistunut hiihtäjien kehuma rullarata. Oppisopimuskuvion nopeasta järjestymisestä on kiittäminen Villföriä, jonka ansiosta myös FSS liittyi sopimuksen nopean alun mahdollistajiin. Yhteistyössä on mukana myös koulutuksen tarjoajana Folkhälsan utbildung, jonka puitteissa Strandvall on Jonas Lindellin apuna Norvalla Ski Akatemian valmennuksessa.

Ajatuksesta käytäntöön oli nopea taival, sillä Strandvall aloitti oppisopimuksella 2. toukokuuta

– Se on ollut oikein mukavaa. Hyppäsin tähän junaan, koska tiedän, että urheilija tarvitsee paljon ihmisiä ympärilleen. Minulla on ollut hyvä paketti, ja olen saanut monelta ihmiseltä paljon. Haluan antaa hiihdolle takaisin, tukea ja tietämystä, Strandvall sanoo.

Hän on jo kuukaudessa havainnut, että nykyelämänrytmin ympäröimät nuoret tarvitsevat muistutusta kestävyysurheilun luonteesta.

– Nykynuoret ovat ehkä vähän heikkoja kärsivällisyydessä. Sitä kestävyysurheilu vaatii, vaikka elämässä nykyään kaikki tapahtuu niin nopeasti. Haluan jakaa heille tietoa eteenpäin. Haastavaa on ollut opettaa ja vaikkapa selittää jotain tekniikkajuttuja jollekin toiselle, mutta antoisaa, Strandvall sanoo.

VoyriKuva

Miten nuoret ovat ottaneet sinut vastaan?

– Totta kai aluksi oli niin, etteivät he uskaltaneet avautua minulle. Nykynuoret ovat tosi rohkeita, ei kestänyt kuin viikon tai kaksi, että he alkoivat avautua. Luulen, että he tykkäävät, että olen siellä. Heitä on ollut 25, ensi vuonna on 30. Rolle on ollut yksin valmentajana, joten enemmän aikaa he saavat nyt, kun meitä on kaksi. Olen myös pystynyt olemaan aika liikkuva valmentaja heidän mukanaan.

Aikaisempaa ohjauskokemusta hänellä on yksittäisistä selkeän teeman ohjauskerroista yksittäisiltä päiviltä. Ajatus valmentajaksi siirtymiseen kypsyi kuitenkin vasta viime talvena.

– Ajattelin pitkään, etten pysy lajin parissa. Kun päätin, että lopetan ja aloin miettiä, mitä olen ja mitä haluan, halusin pysyä urheilussa. Halusin jakaa tietoa siitä mitä itse osaa. Vielä en pysty sanomaan, olenko jäämässä ikuisiksi ajoiksi, mutta tämän 13 kuukauden oppisopimuksen jälkeen katsotaan. Ekan kuukauden perusteella on ollut tosi antoisaa, Strandvall sanoo.

Strandvall kuvaa sekä VAT:ia että managerikurssia yhdellä sanalla: inspiroivaa.

– Kun pääsee keskustelemaan samanhenkisten ihmisten kanssa, jotka tuovat uutta näkökulmaa, se on tosi inspiroivaa. Molemmista on aivan varmasti hyötyä tein sitten vuoden tai kahden päästä mitä tahansa, Strandvall sanoo.

Valmentajahommien lisäksi hän on tehnyt töitä pitkän matkan tiimin rakentamiseksi ja rahoittamiseksi. Jonkunlaisen tiimin hän Visma Ski Classicsiin jo ensi kaudelle ilmoittaa, mutta konkreettisemmat suunnitelmat tarkentuvat vasta lähikuukausina.

-Heidi Lehikoinen


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama